Skarta Energy Oy:stä uusi tytäryhtiö tuulivoimaan

Skarta Energy Oy tavoittelee merkittävää kasvua tuulivoima- ja energialiiketoiminnassa. Yhtiö toimii puhtaan energiantuotannon koko arvoketjussa hankekehityksestä energian myyntiin. Asiakkaidensa energiaomavaraisuutta ja elinvoimaisuutta Skarta Energy parantaa kehittämällään Vierivoima-konseptilla. Konsepti mahdollistaa lähellä tuotetun uusiutuvan energian kustannustehokkaan käytön.

Skarta Energy Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu Kari Tuominen. Hänellä on pitkältä työuraltaan vahvaa kokemusta muun muassa tuulivoimaprojekteista.
– Kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaisesti olemme toteuttamassa asiakkaillemme uusiutuvan energian ratkaisuja. Esimerkiksi tuulivoimarakentaminen on suurin teollinen investointikohde seuraavien 10 vuoden aikana, ja siinä haluamme olla vahvasti mukana, Kari Tuominen toteaa.

Lue myös

Skarta Group hakee vauhtia kasvuunsa pörssistä

Puhtaan teknologian rakentaja Skarta Group Oy (ent. Suomen Maastorakentajat Oy) ja Nasdaq First North-markkinapaikalla noteerattu Privanet Group Oyj ovat 17.5.2021 allekirjoitetulla esisopimuksella sopineet järjestelystä, jonka myötä Skarta Group siirtyy Nasdaq

Lue lisää