Inframix tähtää uusille markkinoille

10.06.2018

-Pääkonttorimme sijaitsee Sundsvallissa, mutta toiminta-alueemme on koko Ruotsi. Meidän osaamiseemme kuuluvat kaikki vaiheet suunnittelusta valmiin verkon toimittamiseen. Töitä riittää, ja olemmekin kiinnostuneita alan ammattitaitoisesta henkilökunnasta, Inframixin toimitusjohtaja Rasmus Mikaelsson kertoo.

Mikaelsson kertoo yrityksen menestystekijöiden löytyvän laajasta verkostosta ja jatkuvasta kehityksestä.

-Meidän verkostomme on erittäin laaja, ja siihen kuuluvat kaikki tärkeimmät alan osaajat Ruotsissa. Koemme myös tärkeäksi sen, että pysymme osaamisessa aallon harjalla. Näin pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parhaimman mahdollisen palvelun.

Valtio vauhdittaakuituverkon rakentamista

Ruotsissa valtio tukee kuituverkkojen rakentamista. Mikaelsson toteaa, että markkinat ovat kasvaneet suuriksi juurikin valtion tuen ansiosta.

-Valtio tukee esimerkiksi teleoperaattoreita kuituverkon rakentamisessa maaseudulle. Aiemmin kuidun vieminen haja-asutusalueille on ollut liian kallista, mutta nyt kustannukset ovat valtion antaman tuen myötä maltillisella tasolla.

Mikaelsson kertoo yrityksen tavoittelevan edelleen voimakasta kasvua. Edellisellä tilikaudella kassaan kertyi noin 72 miljoonaa kruunua. Myös Suomen markkinat kiinnostavat.

-Me haluamme olla parhaita Ruotsissa tulevaisuudessa. Olemme silmäilleet Suomen markkinoita, ja tulemme aloittamaan markkinoinnin piakkoin myös lahden toisella puolella, hän toteaa.

Lue myös

Skartalle uusi projekti Metsä Groupin biotuotetehdastyömaalla

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta on tehnyt sopimuksen uudesta projektista Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren biotuotetehdastyömaalla…

Skarta rakentaa Kalajoelle tuulipuistoa täydellä teholla

Juurakon tuulipuiston rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan. Skarta aloitti projektin huhtikuussa ja nyt syyskuussa käynnissä ovat…

Skartalle uudet taloudelliset tavoitteet ja strategian päälinjaukset – Toimintaa laajennetaan kohti tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen kokonaishankkeita

Skarta Group Oyj julkaisi 9.9.2021 yhtiötiedotteen, jonka mukaisesti yhtiön hallitus on hyväksynyt yhtiön keskipitkän aikavälin taloudelliset…