Kestävää tulevaisuutta rakentamassa

09.07.2020

Koronaepidemia on tuonut paljon epävarmuutta yhteiskuntaan ja yrityselämään. Vaikka epidemian jälkeinen tulevaisuus on sumuinen, Suomen Maastorakentajien tulevaisuus on varmuudella aurinkoinen, tuulinen ja puhdas. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on nimittäin edelleen maapallon isoin ongelma, ja sen ratkaiseminen vaatii käytännön tekoja. Meidän tekomme Maastorakentajissa ovat ennen kaikkea sellaisia, joilla lisätään vähäpäästöistä energiantuotantoa.

Strategiansa mukaisesti Maastorakentajat toimii erikoisrakentajana keskittymällä muun muassa vaativiin pohjaolosuhteisiin, isoihin betonirakenteisiin sekä erityisvaatimuksia sisältäviin kohteisiin. Tällä hetkellä toimimme Suomessa ja tytäryhtiömme Skartan kautta Ruotsissa mutta tiedämme, että esimerkiksi pohjan vahvistuksissa vaadittavalle Maastorakentajien erikoisosaamiselle on markkinoita myös Norjassa ja Tanskassa.

Tuulivoimarakentamisesta meillä on pitkä kokemus. Syöttötariffin loputtua tuulivoiman rakentaminen hiljeni hetkeksi, mutta lähitulevaisuudessa tämän tyyppinen energiarakentaminen lisääntyy lähes räjähdysmäisesti. Aivan äskettäin saimme lukea uutisista, että markkinaehtoiseen tuulivoimaan ollaan Suomessa investoimassa peräti yli 2 miljardin euron arvosta. Yksi suurimmista syistä tähän on teknologinen kehitys, jonka ansiosta yhdellä tuulivoimalalla pystytään tuottamaan sähköä enemmän kuin ennen.

Fennovoiman Hanhikivi 1-hankkeen valmistelevissa töissä olemme olleet mukana alusta saakka. Pyhäjoella ja muutoinkin ydinvoimarakentamisessa riittää tulevaisuudessa runsaasti mahdollisuuksia.

Samanaikaisesti kun eri puolilla investoidaan sähkön tuotantoon, investoidaan myös sähkön siirtoverkkoihin. Niskasen Maansiirto Oy:n tulo Maastorakentajien tytäryhtiöksi vahvistaa entisestään mahdollisuuksiamme olla mukana sähkön siirtoverkkojen infrarakentamisessa.

Eikä pidä unohtaa myöskään puhdasta vettä. Puhtaan veden arvo nousee maailmanlaajuisesti, ja kiristyvät lupaehdot luovat tarvetta vesilaitosinvestoinneille. Yhtiömme historiaa tuntevat tietävät, että vesilaitosrakentamisen vahva osaaminen on ollut jo vuosikymmenet yksi Maastorakentajien tukijaloista.

Suomen Maastorakentajien konsernissa työskentelee 170 rakennusalan ammattilaista, ja konsernin yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 80 miljoonaa euroa. Samalla kun huolehdimme henkilöstömme osaamisen kehittämisestä, kehitämme uusia modulaarisia rakentamisen ratkaisuja. Haluamme uudistaa varsin perinteistä toimialaamme konseptoiduilla osakokonaisuuksilla, jotka parantavat rakentamisen laatua ja kustannustehokkuutta.

Osaava ja sitoutunut henkilökunta, uuden kehittäminen sekä luottamus ja läpinäkyvyys kaikessa tekemisessä ovat olleet niitä perusasioita, jotka ovat kantaneet meitä eteenpäin. Edelleen luotan näihin samoihin menestystekijöihin. Siksi olemme jatkossakin valmiita pohtimaan ennakkoluulottomasti ratkaisuja, jotka tekevät Maastorakentajista entistä vahvemman kumppanin rakentaessamme kestävämpää elinympäristöä.

Aurinkoista kesän jatkoa toivottaen,

Jukka Juola, toimitusjohtaja

Suomen Maastorakentajat Oy

Lue myös

Skartalle uusi projekti Metsä Groupin biotuotetehdastyömaalla

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta on tehnyt sopimuksen uudesta projektista Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren biotuotetehdastyömaalla…

Skarta rakentaa Kalajoelle tuulipuistoa täydellä teholla

Juurakon tuulipuiston rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan. Skarta aloitti projektin huhtikuussa ja nyt syyskuussa käynnissä ovat…

Skartalle uudet taloudelliset tavoitteet ja strategian päälinjaukset – Toimintaa laajennetaan kohti tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen kokonaishankkeita

Skarta Group Oyj julkaisi 9.9.2021 yhtiötiedotteen, jonka mukaisesti yhtiön hallitus on hyväksynyt yhtiön keskipitkän aikavälin taloudelliset…