Maastorakentajat urakoi tuulipuistoa Puhurille

11.06.2020

Suomen Maastorakentajat rakentaa tuulipuistoa Puhuri Oy:lle Pyhäjoen Parhalahdelle Pohjois-Pohjanmaalla. Maastorakentajat urakoi perustukset tuulipuistoon nouseville kymmenelle tuulivoimalalle.

Yhden tuulivoimalan napakorkeus on 166 metriä, roottorin halkaisija 162 metriä ja maksimikorkeus lähestyy 250 metriä. Kunkin tuulivoimalan nimellisteho on 5,6 megawattia.

– Voimalat ovat isoja kooltaan, ja ne ankkuroidaan kallioon jänneankkureilla. Ensimmäiset valut tehdään juhannuksen jälkeen, ja meidän osalta urakka on valmis syyskuun loppupuolella. Yhteensä Maastorakentajat on rakentanut tähän mennessä jo noin 100 tuulivoimalan perustukset, kertoo työpäällikkö Matti Helaakoski Suomen Maastorakentajilta.

Tuulipuisto otetaan tuotantoon vuoden 2022 alkupuolella.

– Halusimme aloittaa hankkeen rakennustyöt hyvissä ajoin perustustöillä ja infrarakentamisella. Parhan hanke oli yksi seitsemästä hankkeesta, jotka voittivat vuoden 2018 lopulla toteutetun uusiutuvan energian tuotantotuen kilpailutuksessa. Mahdollisesti saatavalla tuella on vain riskitasoa vähentävä vaikutus, tuki ei vaikuttanut hankkeen kannattavuuslaskelmiin. Tuulivoiman teknologinen kehitys on ollut nopeaa ja tuotantokustannuksia on saatu painettua alas voimaloiden koon kasvun ja tehokkuuden paranemisen myötä, kuvaa tuulivoiman positiivisia näkymiä Puhurin rakentamispäällikkö Jaakko Tyyvi.

Puhuri Oy on suomalainen tuulipuistoja kehittävä, ja puistojen valmistuttua omistajilleen sähköä tuottava yhtiö. Sen omistavat Katternö-ryhmä, Suomen Voima Oy, Kaakon Energia Oy, Valkeakosken Energia Oy ja Ålands Elandelslag.

Lue myös

Skarta teki Jämsän keskuspuhdistamon rakennustyöt kolme kuukautta etuajassa

Skarta rakensi Jämsän keskuspuhdistamon laajennusosan sekä huolehti vanhan puhdistamon saneerauksen rakennustekniset työt ja koneistourakan kokonaistoimituksena….

Skarta alkaa rakentaa tuulipuistoa Puhurille – kolmas yhteinen hanke puhtaan energian markkinoille

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta aloittaa tuulipuistoja kehittävän Puhuri Oy:n kanssa uuden yhteistyöhankkeen Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla. Skarta…

Skartalle uusi projekti Metsä Groupin biotuotetehdastyömaalla

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta on tehnyt sopimuksen uudesta projektista Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren biotuotetehdastyömaalla…