Poikkimaantien silta avattiin liikenteelle

23.11.2016

– Olo on helpottunut, koska silta saatiin auki liikenteelle syksyllä. Ellei siltaa olisi avattu nyt, se olisi tapahtunut ensi kesäkuussa. Tämä oli erittäin tärkeää sekä tilaajalle että kansalaisille, totesi rakennuttajainsinööri Vilho Vanhatalo Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista sillan avajaisjuhlallisuuksissa.

Maastorakentajien osalta kyse oli yli kilometrin pituisesta täysin uudesta katuyhteydestä.

– Jossain vaiheessa olimme hieman aikataulusta jäljessä mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, Vanhatalo viittasi sillan perustamistavan muutokseen.

Hänen mukaansa Oulujoen ylittävät sillat ovat olleet jo pitkään ylikuormitettuja. Uusi siltayhteys tarvitaan senkin takia, että Oulu laajenee Hiukkavaaraan, jonne on syntymässä yli 20 000 asukkaan kaupunginosa.

– Poikkimaantien silta vaikuttaa positiivisesti ketjureaktiona. Tämä helpottaa selkeästi liikennettä Erkkolan sillalla, mikä puolestaan väljentää pullonkaulaa nelostien liikenteessä. Sillat ovat olleet hyvin häiriöherkkiä esimerkiksi silloin, jos moottoritiellä on sattunut onnettomuus.

”Tähtäimessä entistä isommat kohteet”

Suomen Maastorakentajien toimitusjohtajan Jukka Juolan mukaan Poikkimaantien silta on mainio esimerkki yhtiön erikoisosaamisesta.

– Tästä on hyvä tähdätä entistä isompiin kohteisiin. Olen myös ylpeä meidän kavereista, että he rakensivat sillan seitsemän kuukautta nopeammin kuin mitä urakkasopimus edellytti, Juola totesi.

Myös Maastorakentajien aluejohtaja Antti Nissinen oli tyytyväinen siihen, että silta voitiin avata jo ennen vuodenvaihdetta.

– Kohteen haastavuutta lisäsi rakentamisen muuttuneet normit, joiden vuoksi sillan perustamistapa muuttui. Olo on nyt helpottunut, koska pystyimme pitämään antamani lupauksen, että tästä kuljetaan yli tämän syksyn aikana.

Maastorakentajien työt jatkuvat vielä ympäristö- ja viherrakentamisella, jotka viedään päätökseen ensi keväänä. Yhtiön osalta urakan arvo on hieman yli 12 miljoonaa euroa.

Kuvat:

Ylempi kuva: Poikkimaantien sillan avasivat Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen (vas.), kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen ja Suomen Maastorakentajien toimitusjohtaja Jukka Juola.

ag-smr-poikkimaantien-silta2

Kaupunkilaiset pääsivät nauttimaan uudesta siltayhteydestä heti avajaisten päätyttyä.

Lue myös

Laatu on Skartalle kaiken tekemisen perusta

Skarta-konserni muodostuu useasta yhtiöstä ja hyvät laatukäytännöt sertifikaatteineen laajennetaan kattamaan koko konsernia. Samoin jatkuva asiakastyytyväisyyden…

Skarta yhdistyy ruotsalaisen NYAB-konsernin kanssa kiihdyttääkseen vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa

Skarta Group Oyj on tänään allekirjoittanut ehdollisen osakevaihtosopimuksen, jonka mukaisesti se hankkii omistukseensa toimialansa kannattavimpiin…

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta kehitti mallin tuulipuistojen infraan liittyvien CO2-päästöjen laskentaan

Päästötön tuulivoima on nopea ja tehokas keino hiilidioksidipäästöjen alentamiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tuulipuistojen, kuten kaiken…