Skarta rakentaa Kalajoelle tuulipuistoa täydellä teholla

13.09.2021

Juurakon tuulipuiston rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan. Skarta aloitti projektin huhtikuussa ja nyt syyskuussa käynnissä ovat voimaloiden perustusten maarakennus- ja raudoitustyöt sekä tuulipuiston sähkökaapeleiden asennustyöt.

VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy rakennuttaa Vasankariin Kalajoelle Juurakon tuulipuistoa. Pääurakoitsijana projektissa toimii Skarta (lue lehdistötiedote tästä ), joka on ollut mukana jo yli sadan tuulivoimalan rakentamisessa ja jolla on vuosikymmenien kokemus vaativissa erikoisrakennushankkeissa.

”Skarta valittiin pääurakoitsijaksi normaalissa kilpailutusprosessissa. Tunnemme jo jossain määrin entuudestaan, joten meillä VSB:llä oli vahva luotto Skartan tekemiseen jo aiemman kokemuksen pohjalta”, kertoo Seppo Tallgren, VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja jatkaa:

”Tavoitteenamme oli löytää taho, joka pystyy yhden oven kautta tekemään meille kaikki rakentamisen eri osa-alueet tiestön ja perustusten rakentamisesta sähkönsiirron töihin. Skarta on tässäkin hankkeessa osoittautunut luotettavaksi kumppaniksi: heillä on tehokkaasti hallinnassa koko paketti, ja kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan.”

Hanke on VSB:lle tärkeä, sillä Juurakon tuulipuisto on heille ensimmäinen Suomessa. Kuten kaikki uudet tuulipuistohankkeet, myös Juurakko toteutetaan täysin markkinaehtoisesti eli ilman valtion tukea. Tallgrenin mukaan Juurakko on myös hyvä esimerkki siitä, ettei investointipäätös välttämättä vaadi etukäteen tehtyä pitkää sähkönostosopimusta. Rahoitus hankkeeseen on tullut kokonaan omasta talosta.

”Tämä on kiinnostava kokonaisurakka. Skarta toteuttaa tuulipuistoon kymmenisen kilometriä tiestöä, nostoalueet tuulivoimaloiden pystytystä varten, tuulivoimaloiden perustukset ja kaapelointityöt”, vastaava työnjohtaja Peter Heikkinen Skartalta kertoo.

Skartan projekti on pääosin valmis rakennustöineen marraskuun loppuun mennessä. Syksyllä toteutetaan vielä perustusten valutyöt.

”Joka tuulivoimala vaatii ympärilleen melkoisen tilan – perustukset ovat satojen metrien päässä toisistaan ja jokainen seitsemästä perustuksesta on halkaisijaltaan 25,5 metriä. Perustus muodostaa ikään kuin tornin, johon tuulivoimala istutetaan tukevasti sijoilleen. Betonitorni kapenee ylöspäin ja on yläosastaan halkaisijaltaan kahdeksan metriä”, Heikkinen kuvailee.

Voimalat kohoavat 148 metrin korkeuteensa ensi keväänä valtavien nostureiden voimin. Turbiinit asennetaan ensi kesänä, minkä jälkeen Skarta tekee vielä kaapeleiden liitostöitä, ja syksyllä 2022 tuulipuisto on valmis tuottamaan energiaa.

Lue myös

Skarta teki Jämsän keskuspuhdistamon rakennustyöt kolme kuukautta etuajassa

Skarta rakensi Jämsän keskuspuhdistamon laajennusosan sekä huolehti vanhan puhdistamon saneerauksen rakennustekniset työt ja koneistourakan kokonaistoimituksena….

Skarta alkaa rakentaa tuulipuistoa Puhurille – kolmas yhteinen hanke puhtaan energian markkinoille

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta aloittaa tuulipuistoja kehittävän Puhuri Oy:n kanssa uuden yhteistyöhankkeen Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla. Skarta…

Skartalle uusi projekti Metsä Groupin biotuotetehdastyömaalla

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta on tehnyt sopimuksen uudesta projektista Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren biotuotetehdastyömaalla…