Skartan rakentama silta yli Siikajoen avattiin liikenteelle

11.10.2021

Skartan toiminta pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen, jota on perinteisesti hyödynnetty esimerkiksi siltojen rakentamisessa. Kun Jylhänrannan silta Nelostiellä oli tullut tiensä päähän, Skarta rakensi paikalle nykytarpeiden mukaisen uuden sillan sekä rakentamisaikaisen väliaikaisen sillan. Siikajoen pääsee ylittämään uutta siltaa pitkin 8. lokakuuta alkaen.

 

Lapin ELY-keskus kilpailutti Siikalatvan Jylhänrannan sillan rakennusprojektin vuoden 2020 kesällä ja Skarta voitti kilvan. Siltaprojektin kustannukset ovat noin 2,1 miljoonaa euroa. Jylhänrannan silta sijaitsee noin 90 kilometriä Oulusta etelään Nelostiellä ja se ylittää Siikajoen. Valtatie 4 muodostaa pääyhteyden eteläisen ja pohjoisen Suomen välille ja Siikalatva sijaitsee sen keskivaiheilla, joten liikenne sillalla on vilkasta.

Vanha silta oli vuodelta 1966 ja sen kunto oli huono eikä se enää vastannut päätielle asetettuja vaatimuksia. Tilalle tarvittiin kantavampi ja leveämpi silta, joka ei muodostaisi pullonkaulaa vilkkaalla valtaväylällä.

”Uuden sillan suunnittelussa ja rakentamisessa on varauduttu myöhemmin sillan kohdalle tulevaan keskikaiteeseen ja sen leveydessä on huomioitu, että keskikaiteen rakentamisenkin jälkeen molemmilta kaistoilta mahtuu ajamaan seitsemän metriä leveä erikoiskuljetus”, kertoo Skartan työpäällikkö Antti Nissinen.

 

Liikenteen sujuminen myös rakennusprojektin aikana ensiarvoisen tärkeää

Organisoiminen ja aikatauluttaminen ovat siltatyömaalla osaamisen ytimessä. Ottaen huomioon tämän sillan kriittisen sijainnin valtaväylällä oli erityisen tärkeää, että liikenne saatiin sujumaan mahdollisimman häiriöttömästi koko rakennusprojektin ajan.

Skartalla on pitkä kokemus väylänrakennustöiden organisoimisesta ja aikatauluttamisesta, joten tämäkin projekti sujui jouhevasti. Runsasvetisen joen ja runsaslumisen kunnan alueella aikataulutuksessa piti huomioida muun muassa tulvavesien mahdollisuus keväällä.

”Aloitimme työt vuosi sitten syyskuussa kiertotien ja väliaikaisen sillan rakentamisella, jotta vanha saatiin purettua pois ja pääsimme aloittamaan varsinaisen uuden sillan rakentamisen vanhan paikalle. Kiertotie ja työsilta liikennejärjestelyineen onnistuivat hyvin, se on meille ihan normihommaa. Samoin uuden sillan käyttöönotto 8.10. sujui suunnitelmien mukaan”, Nissinen kuvailee projektin kulkua.

 

Sadan vuoden kuumin kesä piti huomioida työmaalla 

Uusi silta on jännitetty teräsbetoninen jatkuva ulokelaattasilta, pituudeltaan 68 metriä. Sitä alettiin rakentaa viime helmikuussa. Kun paalutustyöt, telineet ja puumuotti valmistuivat ja sisälle saatiin tehtyä raudoitus, heinäkuussa oli betonoinnin vuoro. Harvinaisen kuuma kesä tahditti betonoimistyötä.

”Liian kuumalla ei voi betonoida, koska massiiviset betonirakenteet jo itsessään kehittävät lujittumisvaiheessa lämpöä eikä rakenteen lämpötila saa nousta rakennus- ja kuivumisprosessin aikana liian korkeaksi, jotta saadaan laadusta priimaa. Niinpä kuumimman hellesään aikaan piti odotella betonoinnin kanssa suunnilleen viikon verran, kunnes ulkolämpötila laski noin 20 asteeseen”, Nissinen toteaa.

Syyskuussa muotit oli poistettu ja vuorossa oli sillan eristäminen. ”Kermieristeet betonin päällä ovat kuin huopakatto talossa. Ne suojaavat sillan rakenteita kastumiselta. Kermityksen jälkeen teimme kermin päälle suojabetonin ja asfalttikerrokset ja nyt lokakuussa pääsimme avaamaan sillan liikenteelle. Urakka valmistuu aikataulussa, vaikka vuosisadan helle yritti hidastaa tahtia.”

Lue myös

Ensimmäinen laatuaan Suomessa – Skartalla iso rooli Hituran kaivoksen sulkemisessa

Hituran kaivos Nivalassa meni konkurssiin ja se piti sulkea. Sulkemisurakka oli pitkä eikä yllätyksiä puuttunut….

Skarta teki Jämsän keskuspuhdistamon rakennustyöt kolme kuukautta etuajassa

Skarta rakensi Jämsän keskuspuhdistamon laajennusosan sekä huolehti vanhan puhdistamon saneerauksen rakennustekniset työt ja koneistourakan kokonaistoimituksena….

Skarta alkaa rakentaa tuulipuistoa Puhurille – kolmas yhteinen hanke puhtaan energian markkinoille

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta aloittaa tuulipuistoja kehittävän Puhuri Oy:n kanssa uuden yhteistyöhankkeen Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla. Skarta…